Kesäkuussa se kaivattu loma sitten vihdoin saapui. Johan sitä oli ehditty odottaakin! Nyt koulut ovat taas alkaneet, mutta ajattelin silti kertoilla täällä blogissa, mitä oikein hommasin lomalla. En pitkästytä teitä luetteloimalla kaikkia pieniä yksityiskohtia, vaan sen sijaan olen koonnut yhteen tärkeimmät asiat, kirjoittanut niistä ja lisännyt loppuun vielä lyhyen tiivistelmän.

Pääasiassa lomailin kotona. Päivät kuluivat lueskellessa, kirjoitellessa, pyöräretkiä ja kävelylenkkejä tehdessä ja ulkona puuhaillen. Vettä satoi usein, mutta onneksi kesään 2016 mahtui myös aurinkoisia päiviä, joina kaivaa pyörä esiin ja ajaa torille syömään jäätelöt ja lainaamaan kirjastosta täydennystä varastoihin. Valvoin myöhään, yleensä yhdestä kahteen yöllä. Parhaimmillaan taisin kukkua viiteen. Heräämisajat olivat sen mukaisia, yhdentoista ja kahdentoista maissa suvaitsin nousta uuteen päivään. Meillä kävi sukulaisia ja me kävimme sukulaisilla. Ja ei, ennen kuin kysytte, en ole pelannut kesällä kertaakaan Pokemon Go:ta. Puhelimen muisti on jo nyt täyteen ahdettu eivätkä pelit jaksa kiinnostaa. Ei edes tämä peli, vaikka se kuulostaakin aika metkalta.

Ihan koko aikaa en chillaillut pelkästään kotona. Kävin Oulussa sanataidekoulun leirillä ja asuin niiden päivien ajan isäni tädin luona. Paria vuotta vanhempi serkkuni matkusti etelästä, Nummelasta asti seurakseni. Leiri kesti yhdeksästä kolmeen, joten kun täti tuli iltapäivällä hakemaan meidät Oulunsalon kirjastolta, suuri osa erilaisista paikoista oli kiinni. Emme päässeet käymään esimerkiksi kasvitieteellisessä. Leirin jälkeen lueskelimme, juttelimme, vierailimme kirjastossa siinä ihan muutaman sadan metrin päässä ja kokkasimme hyvää ruokaa. Kävin myös Superparkissa tapaamassa kahta nettituttuani. Toisen kerran minun, tämän ja erään kolmannen serkun oli tarkoitus mennä ihan kolmistaan viettämään Ouluun laatuaikaa. Nyt Pihla ei kuitenkaan päässyt mukaan, joten matkustimme Helmiinan kanssa kahdestaan junalla Ouluun. Pakko myöntää, että nautin toisesta Oulun reissusta enemmän, tosin tällä kertaa nettituttujen tapaaminen ei sopinut heidän aikatauluunsa. Helmiinan kanssa shoppailimme, kokkasimme, luimme, puhuimme, kävimme iltaisin leikkipuistossa ja teimme retken kasvitieteelliseen. Oli huvittavaa nähdä, kuinka yhdeksäsluokkalainen serkkuni muuttui leikkipuistossa lapseksi, joka halusi yhä uudestaan mennä erääseen tiettyyn vekottimeen. Leikkipuistossa oli mukavaa iltaisin, vain vähän väkeä, ja se oli viihtyisä paikka. Vieressä sijaitsi vesistö ja sen ylitse kulkeva silta. Sillalla otimme kuvia toisistamme, auringonlaskut olivat upeita – mutta unohdimme aina ottaa mukaan leipää sorsia varten! Kävelimme puistoon, ja siinä kävellessä serkku snäppäsi oikeastaan koko ajan. Kaupoista ostimme vaikka mitä vaatteita ja torilla söimme kojuissa ja hankimme kivaa pikkutavaraa. Olisimme myös menneet risteilylle, mutta niitä oli vasta viikonloppuna, jolloin emme enää olleet Oulussa. Oulun Valkea oli aika sekava, mutta ihan mukava paikka. Iltaisin aina sulkeuduimme kahdestaan huoneeseen lukemaan kirjoja, juttelemaan, puhumaan WhatsApissa kavereille (jaoin serkulleni oman, paremman nettini) ja syömään samalla… no tietenkin karkkia.

Oulun lisäksi pääsin käymään Ranualla eläinpuistossa ja Ruotsin puolella IKEA:ssa. Näin monia villieläimiä, myös jääkarhut ja maakotkan. Ja kyllä, se oli ensimmäinen kertani Suomen rajojen ulkopuolella. Oli hauskaa kuulla ihmisten puhuvan ruotsia ja lukea ruotsinkielisiä kylttejä. Sanataidekoulun leirin, Ranuan eläinpuiston ja IKEA:n lisäksi olimme Holiday Clubin tutustumislomalla Katinkullassa, Sotkamossa. Tällä kertaa jopa ostimme lomakkeen, mutta vanhempani päätyivät jälkeenpäin perumaan koko jutun.

Mitä muuta kesälomalla tapahtui reissaamisen ja kotona olemisen lomassa? No, sain kesän ensimmäisen ja viimeisen kokemuksen ulkona nukkumisesta. Ei, emme olleet telttailemassa tai mitään sellaista, ja vietin yö ulkona-tapahtuman yksin. Kerron, miksi. Minulla on nimittäin tapana ruokkia kanit vasta myöhään illalla ja jäädä siinä sivussa hetkeksi ulos, katselemaan tähtiä tai potkimaan huvin vuoksi palloa. Vahinko, että kun olisin tullut takaisin sisälle, ovi oli mennyt lukkoon itsekseen. Koputtelin kaikki ikkunat, mutta kun isä on niin sikeäuninen ettei takuulla heräisi edes pommin räjähtämiseen, ja äiti käyttää korvatulppia, se ei hyödyttänyt mitään. Ai että olisin soittanut ovikelloa? Harkitsin sitä kyllä, mutta luovuin pian ajatuksesta. Jos olisin tehnyt niin, koko talo olisi herännyt ja äidin on vaikea saada unta uudestaan. Sitä paitsi hänellä oli aikainen työaamu. Mitä siis tekee Kahlevanki, joka ei voi käyttää ainoaa keinoaan, ovikellon soittamista, päästäkseen sisälle? No, hän tietenkin päättää, että kesähän nyt on, vietän tämän yön ulkona.
Siitä tuli pitkä yö. Heti tehtyäni päätöksen nappasin pyörän ja lähdin ajelemaan ympäriinsä kaupungissa. Oli hämärää, mutta kesäyössä näki hyvin, ja liikennettä oli vain vähän. Kiertelin siellä täällä ja kävin katsomassa ajan mainostaulusta. Se oli jotain kaksitoista, kun tulin takaisin kotiin. Potkiskelin palloa jonkin aikaa, mutta väsymys alkoi painaa, ja pian oli selvää etten jaksaisi bilettää koko yötä kylillä. Niinpä menin puuliiteriin ja kiipesin tikkaita pitkin ylös liiterin yläosassa olevaan tilaan. Olisin nukahtanut lautapinon päälle, mutta niska oli aika epämukavassa asennossa, joten raahasin pressun ja käperryin sen väliin. Se oli itse asiassa yllättävän lämmin. Valvoin pitkään hämärässä ja pohdiskelin jos jonkinmoista. Taisin vähän nukahdella välillä, ja aamuyöstä kömmin liiteristä ulos. Kävin taas tarkistamassa ajan mainostaulusta – puoli viisi tällä kertaa. Tiesin, että äiti heräisi kuudelta töihin, joten silloin pääsisin sisään. Puolitoista tuntia vetelehdin pihallamme. Oli sumuinen aamu ja kengät olivat aamukasteisesta ruohikosta läpimärät. Postiauto toi postin, ja hain sen laatikosta. Istuin sitten kuistilla lukemassa lehtisiä, vaikka yleensä en lue niitä ikinä. Puhelimissa oli itse asiassa aika hyviä tarjouksia.
Lopulta kyllästyin samojen lehtien pläräämiseen ja kiersin sivuovelle. Oi autuutta, se oli raollaan ja sisältä tuli valoa! Livahdin heti sisään ja sain vastaani paniikissa olevan äidin ja naureskelevan isän. Sain kuulla, että äiti oli vasta kuudelta herätessään huomannut: hänen tyttärensä huoneessa valot päällä ja lapsi puuttui. Vanhemmat olivat juuri olleet soittamassa poliiseja, tosin isä olisi käynyt ensin kiertelemässä ja etsimässä minua. Isä arveli alusta alkaen, että olin vain aamulenkillä tai jotakin sellaista, ja me sitten naureskeltiinkin siinä äidin pikku hiljaa rauhoittuessa. Molemmat ihmettelivät, miten oikein olin uskaltanut jäädä yksikseni koko yöksi ulos, ja miten vain sisälle päästyänikin nauroin koko jutulle enkä suinkaan vääntänyt itkua. En minä tiedä! Ei se ollut mitenkään pelottava kokemus. Mitä itkemistä siinä olisi ollut? No, pakko myöntää, että helpotus oli kyllä suuri kun huomasin oven olevan raollaan, ja meinasihan siinä vähän itkukin tulla. Tunne meni kuitenkin nopeasti ohi.
Se oli kyllä aikamoinen kokemus.

Minulla on eräs ystävä, johon tutustuin 2015 liittyessäni (taas yhteen) Soturikissat-roolipeliin. Hänestä on tullut minulle hyvin tärkeä ja läheinen ja hauskojen hetkien lisäksi olemme myös tukeneet toisiamme, kun on ollut vaikeaa. Kesällä sain päähäni pyytää ystävältäni hänen osoitteensa ja aloin kokoamaan hänelle lähetystä, jota kutsuin räjähteiksi. Ystäväni ei tiennyt räjähteistä mitään, vain sen, että lähettäisin hänelle jotakin, mihin muutama muukin roolipelin jäsen oli osallistunut hieman. Räjähteisiin kuului:

1. Kaksi korttia, jotka olin itse tehnyt korttipohjille. Toiseen vetäisin sinisellä glitterillä suuren sydämen, jonka kirjoitin eri väreillä ja kielillä täyteen samaa sanaa ”ystävä.” Pistin korttiin muutaman runon. Toiseen piirsin muurilla istuvan kissan, joka katseli tähtiä. Siinäkin kortissa oli runoja. Oli kolmaskin kortti. Siihen oli liimattu valokuva, jonka tekstinä oli ”jokaisen sielu on kaunis ja täydellinen.” Kortin toiselle puolelle laitoin perinteisesti ystäväni nimen ja nettinimen ja keksin jokaisesta kirjaimesta jonkin häntä kuvaavan hyvän asian.
2. Sydämen muotoinen rasia. Rasian kannessa istui nalle, joka piteli käpälissään sydäntä. Ei siis kuva nallesta sydän käpälissään, vaan tämä ihan konkreettisena. Rasia oli ainakin omasta mielestäni tosi suloinen.
3. Pari Kismetiä. Toisessa luki Hyvälle tyypille, toisessa taas Parhaalle ystävälle.
4. Jääkaappimagneetin, jossa luki Opi eilisestä, luota huomiseen mutta elä tänään. Magneetin hommasin Sotkamosta, kun olimme siellä kylpylälomalla ja huomasin kaupassa käydessäni tuollaisen kassan vieressä.
5. Tässä vaiheessa muut roolipelin jäsenet tulivat kuvaan. Kirjoitin muutamia kysymyksiä ystävästäni ja pyysin valitsemiani henkilöitä vastaamaan niihin. Kysymyksiä olivat mm. kauanko olet tuntenut hänet, mitkä ovat suosikkihahmojasi hänen hahmoistaan, mikä tekee hänestä juuri hänet, onko sinulla jotain erityisiä muistoja keskusteluistanne, mitä haluaisit tähän hänelle sanoa. Kirjoitin jokaisen vastauksen koneelle muuttamatta mitään ja tulostin sekä kysymykset että vastaukset samalle paperille, jonka laitoin kirjekuoreen. Kirjekuoreen kirjoitin kaikkien haastateltavien nimet ja pistin kuoren muiden juttujen seuraksi paketin sisälle.
6. Papereita, jotka tungin täyteen tarkkaan valitsemiani runoja.

Eihän postilähetys vie ongelmia minnekään, mutta ainakin se sai ystäväni ilahtumaan, ja toivottavasti hän tunsi itsensä tärkeäksi (hän on.) Ystäväni ylläpitää kyseistä roolipeliä muiden ylläpitäjien kanssa ja on ihan omana itsenään suosittu tyyppi, josta kaikki pitävät. Eikä ihme, hän on hyvin ihana ihminen ja jos voisin, varmasti pyytäisin häntä lähettämään ongelmansa minulle. Ottaisin ne mielihyvin itselleni – vaikka edes hetkeksi.

Joo, että sellaista. Loma oli todella mukava ja täynnä hauskanpitoa, uusia kokemuksia, auringonpaisteessa lekottelua, jäätelön syömistä, reissaamista, serkkujen näkemistä, shoppailua, auringonlaskujen ihailua, kuvaamista ja ihania ystäviä. Se hujahti ohi aivan liian nopeasti. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntui, että olisin vielä tahtonut olla lomalla toiset kaksi kuukautta. Aikaisemmin olen kesän lopussa alkanut jopa odottaa pääseväni kouluun, mutta tällä kertaa oli toinen ääni kellossa. Joko se loma jo loppui? No, kunhan kouluvuosi menee samaa vauhtia, en pistä asiaa pahakseni, mahtuihan tähän kesään paljon unohtumattomia kokemuksia. Toivottavasti kesä 2017 alkaa täydellä kokoonpanolla eikä niin, että olen menettänyt ystävän tai lemmikin juuri ennen kesäkuuta, kuten 2015 ja 2016 kävi.

Hyvää syksyä kaikille!