Katastrofi, naaG värjäsi hiuksensa vaaleanpunaisiksi!

Poikkeuksellisesti päivitän blogia tavallista useammin, koska talo on viikonlopun ajan valtakuntani ja voin tehdä täällä oikeastaan melkein mitä vain tahdon. Ilman, että kenelläkään on siihen mitään sanomista. Tosin rakas isäni ilmoitti, että toista yötä hän ei voi antaa minun kukkua puhelimella, mutta jos teen sen jonkin muun puuhan parissa se on oma asiani eikä hän siihen puutu. Niinpä käytän tämän yön lukemiseen ja ulkona olemiseen (vanhemmat kyllä saisivat hepulin, jos kuulisivat tästä aikeesta.) Tubea ehdin katsoa viime yönä tarpeeksi (kauheeta, naag värjäsi blondinsa pinkiksi!) joten toisaalta tämä ei muuten haittaisi, mutta tänä yönä pari frendiä olisi voinut valvoa WA:ssa kanssani ja on tietysti takaisku, että aie ei voi toteutua isän määräyksen vuoksi.

Menin viime yönä nukkumaan puoli viiden aikoihin ja heräsin siinä puoli kahdeltatoista seuraavana päivänä. Ylös nousin vasta yhdeltä, jolloin oli hiukan myöhästynyt lounas. Isä teki salaattiruuan. Sitä kyllä kelpasi syödä.

Yritin aikaisemmin tänään piirtää. Turha varmaan sanoakaan, että piirustukset epäonnistuivat täydellisesti. Surkeampaa en ole ikinä nähnyt, hah. Joko raapusteluni menevät kauniisti pieleen tai joskus harvoin onnistuvat, niin että voin itsekin olla tyytyväinen. Ärsytti, mutta samalla myös huvitti. Minusta ei taida olla mestaripiirtäjäksi. Ehkä yritän huomenna uudelleen jotain muuta. Hyviä malleja löytyisi valtavasti, ei kun vain jäljentämään ja muokkaamaan.

Kaveri pisti WhatsAppissa eston päälle, kun tuli spämmittyä vaivaiset 72 kuuemojia. Ei tässä mitään. Lupasin käsi sydämellä, ettei hänen tarvitsisi katsella enää ainoatakaan kuuemojia, jos hän vain ottaisi eston pois. Hiukan epäileväisenä kaverini suostui ja sopimus piti. Nyt illemmalla eräs toinen ystäväni lisäsi minut ryhmiin, joihin hän oli jäänyt yksin. Onnistuin puhumaan itselleni ylläpito-oikeudet yhteen ryhmään ja lisäsin sinne bff:n. Spämmittiin sitten tämän tyypin kanssa niin, että kun bff tuli paikalle, hän varmasti tykkäsi meistä tosi paljon.

Äsken kävin iltalenkillä ulkona. Menin taas perhekodin reittiä, vaikka periaatteessa en saisi käydä siellä enää näin myöhään, perhekodin suunnalla kun liikkuu hämäriä tyyppejä. Koskaan ei kukaan ole kuitenkaan yrittänyt ahdistella tai mitään sellaista ja lenkistä tulee juuri sopivan pituinen, jos kierrän sieltä kautta, joten niinpä reitti on vakiintunut. Kyllä huomaa, että syksy on nyt todellakin tullut. Uskomattoman pimeää, en edes näkisi eteeni ilman katulamppuja, joita onneksi löytyy melkein koko matkan varrelta. Sateista on ollut myös, ei tosin nyt muutamaan päivään. Näin muuten taas jäniksen. Mikähän siinä on, että perhekodin lähellä niitä näkyy todella usein?

Aamupäivällä heräsin tosiaan kahdeltatoista, mutta nousin silti vasta yhdeltä. Mitä tein tunnin ajan? Kaikenlaista. Katsoin esimerkiksi Youtubea, luin kirjaa, viestittelin WA:ssa ja tutkin netistä erilaisia puhelimia, niiden ominaisuuksia ja hintoja. Ajatuksena olisi, että pärjäisin tämän nykyisen kanssa vielä vähän yli puolisen vuotta ja kesälomalla ostaisin uuden. Periaatteessa voisin vaihtaa jo nyt, mutta haluan ottaa puhelimistani kaiken irti, ennen kuin heitän vanhan sivuun ja sijoitan uuteen. No joka tapauksessa, netissä oli varsin monenlaisia vaihtoehtoja, joista löytyi paljonkin omiin varoihin sopivia. Nimittäin maksan puhelimesta korkeintaan parisataa euroa, sillä hinnalla luulisi saavan ihan toimivan vekottimen. Selailin vaihtoehtoja ja vilkaisin vain kahta vähän tarkemmin enkä siis tosiaan ole vielä päättänyt, mikä tuleva puhelimeni tulee olemaan. Joku Honor 7 Lite voisi olla listalla, kuten myös Samsung Galaxy J5, josta olen ollut kiinnostunut siitä asti kun se tuli markkinoille. J5 on hyvin mahdollinen vaihtoehto, jos sitä vain myydään vielä puolen vuoden päästä. Jos ei, etsin jonkun muun. Ja oli miten oli, tutustun varmasti eri puhelimiin vielä tarkemmin, ennen kuin teen lopullisen päätöksen. Kyselen kavereilta ja liikkeen myyjiltä ja tutkin netistä. Aikaa kesälomaankin on vielä yli seitsemän kuukautta, joten kiirettä ei ole.

Huomasin, että olen jotenkin alitajuisesti yrittänyt todistella itselleni, että tein oikein kun hylkäsin ystäväni. Näköjään en itsekään ole asiasta varma ja poden syyllisyyttä. Ja nyt kun rehellisesti mietin tekoani… vaikka se helpotti elämääni huomattavasti, se ei silti tunnu täysin oikealta ratkaisulta. Oliko hylkääminen enemmän kyllästyneen, tunteettoman kusipään vai kaikkien parasta haluavan ystävän päätös? En tiedä. Olen tosiaan sitä mieltä, että pärjäämme molemmat paremmin ilman toisiamme, mutta onko se koko totuus? Tarvitsemmeko ja välitämmekö toisistamme todella? Voisimmeko sittenkin onnistua ystävyydessä, voisinko minä vaatia itseltäni enemmän kärsivällisyyttä ja hän puolestaan omalta itseltään enemmän itsehillintää ja rajojen vetämistä? Tuntuu hiukan levottomalta, vaikka vielä ei ole ollut häntä erityisemmin ikävä. Ehkäpä, jos näyttää siltä, että alan oikeasti kaivata sitä tyyppiä, pitäisi vielä funtsia asiaa tarkemmin ja tunnustella mitä mieltä ex-frendi itse on.

Ennen syyslomaa pidetään ainakin fysiikkakemian koe ja englannin koe ja sitten pääsemme irtautumaan arjesta vähän pidemmäksikin ajaksi. Onhan toki viikonloput, jotka todella tulevat tarpeeseen, mutta on ihan kivaa päästä välillä kunnon lomalle. Tosin nyt on menty syksyä ihan hyvillä fiiliksillä ja aikaa on riittänyt koulutyön lisäksi muillekin asioille, tietysti paljon vähemmän kuin kesälomalla, mutta kuitenkin. Pidän koulunkäynnistä eikä se ole tuottanut vielä ongelmia. Toista on, kun liikunnassa alkavat uinnit… joo. Mieluummin en ajattelisi sitä.

Jee, eletään lokakuuta ja syntymäpäiväni lähestyvät! En oikeastaan tiedä, minkä vuoksi ne ovat yksi asioista, jotka kannustavat eteenpäin vaikeina hetkinä. Ehkä siksi, että saa edes hetken verran vähän enemmän huomiota kavereilta ja perheeltä ja täytän myös niitä vuosia. Sain jo puolensadan euron hinnalla Promarker-tusseja, joten syntymäpäivälahjani oli suurimmaksi osaksi siinä, mutta kaipa sieltä jotain pientä vielä tippuu eivätkä ne lahjat ole tärkeintä elämässä. Kortteja ja onnitteluja olisi kuitenkin kiva saada, jos vaikka kaverit vaivautuisivat niistä jotain antamaan. Ja sitten haluaisin jo päästä Ouluun tapaamaan nettituttujani, vaikka nyt näyttääkin siltä, että en tällä(kään) kertaa näe niistä yhtä koska feidasin sen. Kahta muuta haluaisin silti nähdä ja ehkä tilanne muuttuu siihen mennessä niin, että kolmas tulee myös. Oli miten oli, ensin pitäisi saada äiti ja sen kaverit päättämään päivämäärästä…

Kuvaaminen on alkanut kiinnostaa ja siksi seuraavan puhelimenkin ominaisuuksiin tulee kuulua laadukas kamera. Olisin eilen ja tänään käynyt ulkona kuvaamassa, mutta hienoja auringonlaskuja ei ole muutamaan päivään ollut ikuistettavaksi eikä tuosta harmaasta ja tuulisesta maisemasta oikein saa mitään kiinnostavia otoksia. No, kaipa sieltä jonkin kuvan voisi ottaa, mutta silti. Pitäisi lähteä kotipihan läheisyydestä jonnekin kauemmas etsimään kuvattavaa. Paremman puutteessa otin eilen kuvia toisesta kanistani, jota käytin valjaissa pihalla. Niitä lisäilen tänne, kun saan USB-johdon, puhelimen ja tietokoneen suostumaan yhteistyöhön.

Iltapäivällä isä lähti uimaan ja jäin yksin kotiin. Kokeilin sillä aikaa erilaisia ulkoasuja Kahlevangille, mutta päädyin loppujen lopuksi säilyttämään tämän nykyisen ja vaihdoin vain yläkuvaan lyhyen tekstin, jossa kerrotaan blogin sisällöstä ja tarkoituksesta pähkinänkuoressa. Sitten yritin luoda uuden blogin wordpressiin ja olisin muuttanut Kahlevangin sinne, koska se olisi ollut minusta siistimmän näköinen, mutta aikeesta ei tullut mitään vielä melko puutteellisen kielitaitoni vuoksi. Enkä muutenkaan tajunnut siitä käyttöjärjestelmästä oikein mitään, uh.

On tuntunut siltä, että olisi helpompaa vain hylätä kaikki tärkeät ihmiset, ennen kuin ne hylkäävät minut. If you know what I mean. Siis kun en ole nyt parhaalle ystävällenikään puhunut kauhean paljon, mitä nyt hetken jutellut, kerran kaksi päivässä tai parissa. Meillä menee ihan hyvin ja hän on tärkeä minulle, minä tärkeä hänelle. Tärkeä ja hieman niin kuin elinehtokin. Vähän pelottaa, että menetän hänet tai muita ystäviäni, ja siksi joskus on mietityttänyt että eikö olisi helpompaa vain hylätä kaikki nyt saman tien jos tämä loppuu kuitenkin aikanaan. Se olisi älytön ja spontaani teko, ja tiedän etten pärjäisi ilman ystäviäni, joten en taida sitten kuitenkaan hylätä yhtään ketään. Eikä siinä muutenkaan olisi mitään järkeä, koska kaikkihan on nyt ihan okei ja säröjä väleissä voi aina yrittää korjata. Tai, säröjä ja säröjä. Puhua vain pitäisi enemmän. Kummallista, miten vaikeaa on joskus kirjoittaa avausviesti parhaalle ystävälle ja odottaa toiveikkaana, syntyykö keskustelua vai vastaako hän vain viestiin ja siitä ei kehity mitään sen kummempaa. En halua menettää enää yhtään ystävää enkä varsinkaan luopua heistä omasta tahdostani, jos se ei ole välttämätöntä. Taistelen vaikka kynsin hampain jotta en menettäisi enää ketään. Ja ehkäpä se taisteleminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että työnnän sivuun ylpeyteni ja yritän aloittaa ja jatkaa keskusteluja useammin, vaikka muut eivät niin tekisikään. Onhan mahdollista, että se rohkaisee ja saa ystävänikin aloittamaan ja jatkamaan niitä.

Nyt olisi tarkoitus valvoa koko yö, siis vuorokauden ympäri. Sitten pitäisi pysyä huominen päivä hereillä, ja vasta ensi yönä annan itselleni luvan nukkua. Miten ihmeessä oikein tulen jaksamaan? Yritän kuitenkin, hauskaa kokeilla rajojaan ja haastaa itsensä johonkin. Meni tämän blogitekstin kirjoittamiseenkin jonkin aikaa, siis pieni osa yöstä on valvottu. Ja nyt sammuttelen koneen, kellon ollessa 22.41 ~

Nähdään taas, ehkä jo huomenna!