Ei mikään kiltti tyttö

Uskomatonta, jaksoin valvoa koko yön! Kahdestatoista puoli kuuteen luin Henry Ahon kirjoittamaa kirjaa koulukiusatuista. Olen vilkaissut sitä joskus aiemminkin, mutta siitä on jo aikaa. Nyt luin sen kokonaan läpi ja itkin kirjan loppupuolella, se oli sen verran koskettavaa tekstiä. Lainaan tänne muutaman kohdan, jotka jäivät erityisen kauniisti kirjoitettuina mieleen.

”Hautajaisaamu oli kylmä mutta kaunis. Yöllä oli ollut pakkasta ja maa oli valkoisen kuuran peitossa. Auringonsäteet kimaltelivat koivujen oksiin tarttuneista jäähileistä kuin miljoonat villit ja kylmät kipunat.”
– Erään koulukiusatun näkökulmasta kirjoitettu kohta enon hautajaisaamusta

”Pian Jarkko alkoi tuntea itsensä väsyneeksi. Hän katseli saunan ikkunasta lumiselle järvelle, jonka pinnasta kuutamo heijasti miljoonia pieniä ja välkähteleviä jääkiteitä. Ne olivat kuin toinen universumi, joka kutsui luokseen, toivotti tervetulleeksi kotiin.
Jarkko näki veljensä jäällä. Hän seisoi samassa tutussa asennossa kuin silloin ennen urheilukentän laidalla, toinen käsi taskussa ja lippalakki hiukan vinossa. Hän hymyili, nyökkäsi hitaasti päätään. Jarkko sulki silmänsä ja lähti veljensä luo.”
– Viimeinen tämän koulukiusatun näkökulmasta kirjoitettu kohta. Hän teki itsemurhan, ja vanhemmat menettivät toisenkin poikansa. Toinen oli kuollut liikenneonnettomuudessa alkoholin vaikutuksen alaisena.

”Tomi nyökkäsi hautakivelle, kääntyi ja lähti pois. Aurinko paistoi koivunlehtien lomasta. Ilma oli lämmin, ja ohut tuulehenkäys toi mukanaan vastaleikatun nurmikon raikkaan tuoksun. Tomi tunsi itsensä rauhallisemmaksi. Hän toivoi, että se oli lupaus tulevasta. Rauhasta ja onnellisuudesta, joka ehkä odotti häntäkin jossain.
Tomi toivoi, että ehkä hän voisi joskus vuosien kuluttua antaa itselleen anteeksi, mutta tiesi, ettei voisi koskaan unohtaa tekojaan ja niiden seurauksia. Ja se oli Tomin mielestä ihan ok.”
– Tomin, koulukiusaajan, näkökulmasta kirjoitettu kohta, kun hän on haudalla hyvästelemässä itsemurhan tehneen Jarkon vuosien päästä. Tähän Arvet myös loppui.

Kun olin saanut kirjan luettua, kävin syömässä vähän jotain. Kello oli puoli kuusi. Sitten menin takaisin sänkyyn ja torkahdin kai hetkeksi, mutten varsinaisesti nukkunut, koska olin koko ajan tietoinen ympäristöstäni, en vain käsittänyt sitä. Nousin taas joskus päivällä kahdeltatoista ja kävin tapani mukaan katsomassa WA:han tulleet viestit. Niitä oli neljästä, viidestä keskustelusta ja ryhmästä ja myös bff:ltä, joka oli vastannut eilen illalla laittamiini viesteihin. Sanoin siis hänelle siitä, kuinka joskus vain tuntuu, että olisi helpompaa hylätä kaikki tärkeät ihmiset ennen kuin ne hylkää mut. Hän tietenkin huolestui ja kyseli, onko kaikki hyvin ja mitä tarkoitan. Selitin. Ja onneksi menin puhumaan hänelle. Hänellä on taito saada mun mieliala kohoamaan ja mut tuntemaan oloni tärkeäksi ja samalla myös turvalliseksi, niin, että kaikki on hyvin. Bff kirjoitti pitkän viestin, jonka sisältöä en nyt pistä tähän, mutta lopputulos on, etten enää pelkää menettäväni häntä. Tiedän että oon tärkeä hänelle ja hän ei mistään hinnasta hylkäis mua. Mun vain pitää saada kuulla se silloin tällöin, muuten unohdan.

Myöhemmin päivällä sain toiselta ystävältäni screenshotin viesteistä, jotka hänelle oli lähettänyt vielä eräs muu ystäväni vahingossa, tarkoittaessaan ne jollekin muulle henkilölle. Niissä hän sanoi, että minä ketutan häntä. Sain tietää asiasta ystävältäni, kun hän ystävällisesti laittoi screenshotin. En suoraan sanottuna yllättynyt, koska kaveri oli aikaisemmin käyttäytynyt aika töykeästi yksityisviesteissä, mutta olihan se silti aika inhottavaa että hän selän takana puhui jollekin toiselle miten ketutan häntä. Ja saan sitten tietää asiasta kiertoteitä, kun hän oli vahingossa laittanut viestinsä toiselle ystävälleni. Epäilen, että hänen oli tarkoitus lähettää ne feidaamalleni tyypille.

Kerroin tästäkin bff:le, joka aikoi selvittää, miksi tyyppi on niin ärsyyntynyt muhun. Häneen voi aina luottaa. Itse asiassa voisin kohta vilkaista WA:n, onko tilanteeseen tullut muutoksia. Kävin siellä viimeksi useampi tunti sitten.

Viime päivinä on ollut kipuja alavatsassa ja kuten epäilinkin, tänään ne menkat sitten alkoivat. Olisivat voineet odottaa vielä pari päivää, niin sisäliikunta olisi ollut onnellisesti takana, mutta ei. Yritän keplotella siitä jotenkin. Noh, flunssanhan sain tosiaan uudestaan. Enää se ei onneksi ole kovin paha. Mitä nyt yskin aika pahasti, en kuitenkaan kovin usein.

Tuli kavereiden kanssa puhetta eri puhelimista ja sain kuulla, että J5 on muuten hyvä, mutta siinä on auttamattoman vähän tallennustilaa. Huonompi juttu. Tallennustilahan on toinen tärkeimmistä ominaisuuksista, joita seuraavalta puhelimeltani vaatisin. Samsung Galaxy A3 puhelinta ne suosittelivat ja sanoivat hyväksi, ajattelin tutkia netistä tarkemmin, millainen se on ja minkälaisia kokemuksia ihmisillä siitä on.

Tänään on ollut poikkeuksellisen hyvä sää. Aurinko paistaa ja ilma on tyyni. Kävin päivällä kävelylenkillä, mukavaa vaihtelua sisällä kököttämiseen ja ulkona olemisen jälkeen olen aina pirteämpi ja keskittymiskyky paranee. Tänään oli myös sauna, jossa viihdyin tavallista kauemmin. Yleensä kuumuus ja kosteus alkavat jossain vaiheessa ahdistaa, mutta nyt oli kiva rentoutua lämpimässä saunassa yksin omien ajatusten kanssa. Luen parhaillaan Aidi Vallikin kirjaa nimeltä ei mikään kiltti tyttö. Siinä neljätoistavuotias Ann löytää kellarista äitinsä päiväkirjan ja järkyttyy kaikesta siitä, mikä häneltä on salattu. Parhaillaan olen kohdassa, jossa Ann karkaa kotoa, ja tarkoituksena olisi lukea kirjaa eteenpäin vielä tänään. Äsken tutkin Mysterycatsia (Soturikissat-tarinaroolipeli), samoin Erin Hunterin sivuja, ja piristin itseäni kahvikupillisella. Ja niin joo, surffaillessani löysin paikan, jossa oli erilaisia Soturikissa-aiheisia T-paitoja. Sellainen olisi siistiä saada joskus.

Pitäisi ruokkia kanit, tehdä läksyt ja olisi hauska käydä vielä toisenkin kerran lenkillä. Ulkona on tosin ehtinyt pimetä ja luultavasti ilma on nyt paljon viileämpi, mutta ainahan on katulamput ja jos puen kunnolla, enköhän selviä hengissä. Kello on 19.39 joten pitäisi pistää jo toimeksi jos aion ehtiä tekemään kaiken. Huomenna äiti tulee Espoosta, olisiko joskus illemmalla kun oon itekki pääsyt koulusta. Mietin, jaksaisinko valvoa tämän viimeisenkin yön, ainakin osittain. Jos menisin sitten nukkumaan, kun alkaa väsyttää niin paljon, ettei kukkuminen enää tunnu edes kovin hauskalta.

Pätkä Annin äidin teiniaikojen päiväkirjasta:
”5.6.1984 Näin eilen unta et mua rakastettiin. & kun mä heräsin, mä aloin itkeä. Koska se oli vaan unta. Muistan vieläkin, miten onnellinen mä olin siinä unessa. Ikinä hereillä ollessani mä en oo ollu niin onnellinen, en ikinä.”

Kohta muistuttaa mua omasta unestani, jossa sain entiset ystäväni takaisin ja kaikki oli taas ennallaan. Olin heille vihainen, koska välien katkeaminen aiheutti aikanaan niin paljon tuskaa, mutta viha haihtui nopeasti. Olin onnellinen, niin onnellinen, että sitä on vaikea edes kuvailla. Ja sitten heräsin. Totuus iski vastaan kuin joku olisi lyönyt mua päin kasvoja. Itkin jonkin aikaa, ääneti kuten aina, koska silloin menetys oli vielä tuore ja olin kesälomalla vasta pikku hiljaa pääsemässä asiasta yli. Error – en pääsemässä yli. En pääse koskaan yli. Mutta voin oppia elämään menetysten kanssa ja olen oppinutkin. Joskus yhä mietin, miten frendeillä menee, kun en ole sen toisen kanssa puhunut yli kahteen kuukauteen ja kunnolla viimeksi melkein puoli vuotta sitten.

No joka tapauksessa, kello tuli juuri kahdeksan ja taidan tästä etsiä läksykirjat. Nähdään keskiviikkona ~