Joko se on taas keskiviikkoilta?

Miska, alias Misse, tuli luokkaamme maanantaina. Siis kolme päivää sitten. Misse osaa olla hauska, mutta ennemminkin pidän tyyppiä ärsyttävänä. Tai no, se nyt ei ole mikään yllätys, jostain syystä uuden oppilaan liittyminen tuttuihin kuvioihin herättää aina negatiivisia tunteita. Aivan kuin omistaisin koulumme 6A:n ja Misse tunkisi nyt minun reviirilleni. Joka tapauksessa, tämä on kai kolmas kerta kun luokkaan tulee joku uusi, ja miksi tämä kerta poikkeaa muista? Ensinnäkin siksi että tällä kertaa ärsyyntyneisyys näyttäisi kerrankin olevan jopa perusteltavissa. No, ajattelin, että kuukauden päästä olisin jo tottunut Misseen, ja niin varmasti olenkin, mutta Misse on aivan erilainen kuin kukaan muu luokastamme. Suomeksi: ainoa ongelmaoppilas. Tänään oli sen kolmas päivä uudessa koulussa – ja arvatkaa mitä? Se ei ollut tehnyt läksyjä. Taaskaan. Eihän se niitä eilenkään nimittäin tehnyt. Alamme pikku hiljaa uskoa, kun Misse viikonloppuna sanoi ryhmässä, ettei ole tehnyt läksyjä koko vuonna. Meno näyttäisi olevan samaa meidänkin koulussamme. Kaiken lisäksi Misse väittää vastaan opettajille, ei tee annettuja tehtäviä, ei kuuntele tunnilla ja saattaa vaikka häipyä luokasta kesken tunnin sanomatta sanaakaan. Siis ihan oikeasti, kukaan muu tässä luokassa ei kieltäydy ohjeiden suorittamisesta, ennen kuin opettaja alkaa puhua Wilmasta ja keskustelemisesta.

Voi kuulostaa oudolta, mutta tässä ongelmaisuudessa saattaa olla hyvätkin puolensa. Missen lapsellisen käyttäytymisen vuoksi ärsyyntyneisyyspisteet ovat huomattavasti laskussa ja kaverin toilailu pikemminkin huvittaa. Tervetuloa 6A:han, Misse. Täällä opit kuuntelemaan opettajia ja tekemään läksyt.

Mutta ei puhuta Missestä, puhutaan jostain hauskemmasta. Siihen kelpaa vaikkapa Joona, luokkakaverini, josta pidän vähän enemmänkin. En ole ihastunut, en ainakaan paljon, joten puren, jos joku kuittailee Joonasta. Ihan näin tiedoksi. Se on hyvä tyyppi ja pidän siitä, olemme kavereita ja se minulle ehkä vähän enemmänkin. Lel. No kuitenkin, Joona siis kävi meillä tuossa olikos se nyt maanantai-iltana. Hänen perheensä osti meiltä hyllykön, joka ei kelvannutkaan meille, koska ei ollut sopiva ajattelemaamme käyttötarkoitukseen. Joonalla ja sen porukoilla hyllyt varmasti ovat hyödyksi. Äitimme ovat työkavereita, perheemme tuttuja, me kaksi kavereita ja luokkakavereita ja isillämme on sama nimi, joten elämä ei oikeastaan ole yhtään hullumpaa. Edellisellä viikolla olin samassa ryhmässä Joonan ja Tiituksen kanssa, kun pelasimme uskonnontunnilla jotain lautapelin tapaista. Eilen olin läksyparkissa Millan ja Joonan kanssa – itselläni oli kyllä läksyt tehtynä, mutta menin Millan pyynnöstä sen seuraksi, ja Joonakin sattui olemaan siellä kun tosi monella luokkalaisella oli jäänyt läksyt tekemättä. Istuin Joonan ja Millan välissä ja annoin raukkojen kopioida tehtävät omasta vihostani. Kuulin myös, että Emilia oli kysynyt Joonalta ketkä ovat luokan kivoimmat tytöt, ja se oli nimennyt minut ja Millat. Heh.

Hei, tämähän käsittelee vain poikia, olenko pehmentymässä? Lienee aika todistaa, että osaan ajatella muutakin. Googletin bloggaajan, koska halusin tietää tuleeko se yhdellä vai kahdella g-kirjaimella, ja näköjään se on kahdella. Sitten jumituin Wikipediaan tyhjäkäynnille ja luin koko artikkelin, joka siis koski bloggaamista. Siinä puhuttiin esimerkiksi erilaisista blogityypeistä – mitä niitä nyt on, videoblogi, taideblogi, löydösblogi, hääblogi, nettipäiväkirja – ja yritin keksiä, mikä vastaisi kuvaukseltaan Kahlevankia. Lähimpänä olivat ehkä lifestyleblogi ja etenkin nettipäiväkirja. Löydösblogi kuulosti mielenkiintoiselta, voisin ehkä soveltaa ideaa Kahlevankiin. Katsotaan.

Bloggaamishaun kautta löytämäni muut artikkelit toimivat linkkinä, joka nakkasi minut lopulta Alexander Stubbin blogiin. Alexander Stubbhan on tosiaan Kokoomuksen puolueeseen kuuluva poliitikko. Ihme ja kumma, minä jopa ymmärsin jotain sen tekstistä, vaikka yleensä luen politiikan täytenä hepreana. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Kommentoin vain, että saatanpa ehkä olla Kokoomuksen kannattaja joskus tulevaisuudessa. Pesunkestävää politiikka-fanaatikkoa minusta ei koskaan tule, mutta aina on hyvä, kun on selkeät linjat sielläkin. ”Sano ei ilmastonmuutokselle” esimerkiksi on tärkeä aihe, samoin Suomessa saatava koulutus. Montaa artikkeliahan en ole vielä lukenut ja politiikka ei kosketa arkeani juurikaan, joten nämä ovat vain arvailuja. Ehkäpä lueskelen Stubbin blogia jatkossakin. Myös muut puolueet kiinnostavat näin yleisellä tasolla.

Minusta on tullut jonkin sortin terveysintoilija. Syön aamupalan, koulussa kunnon lounaan, keskiviikkona ja tiistaina poikkeuksellisesti välipalan. Iltaruokaa päivääni ei kuulu ollenkaan vaan seuraava syömisen paikka on vasta iltapala kahdeksan, yhdeksän, kymmenenkin aikoihin. Kaiken lisäksi olen lakossa kaikesta vähänkään makeasta tai sokerisesta. Tänään tosin rikoin lakkoa, söin yhden hillomunkin (mitä en tule tekemään toiste ennen kesälomaa) ja vanhemmat ostivat irtokarkkipussin, tosin vain puolellatoista eurolla. Karkkia en olisi muuten kelpuuttanut, mutta nyt sattuu olemaan niin, että äiti lähtee Espooseen parin nuoremman sisarukseni kanssa ja minä olen yksi kotiin jäävistä. Tällaisia tilaisuuksia ei tule usein, joten perjantaista maanantaihin minulla on kunnon irtiotto.

Oikeastaan ruokavalion vahtaaminen ei ole minun tapaistani. Olen nimittäin täysin normaalipainoinen niin painoindeksin, terkan, vanhempien kuin tietääkseni kaikkien muidenkin ihmisten mielestä. Enkä itsekään pidä itseäni varsinaisesti lihavana tai edes vähän ylipainoisena. Peruskunto on ihan hyvä, ei hyvä muttei huonokaan, ja tykkään liikkumisesta ja luonnosta ja kaikenlaisesta ulkoilusta ylipäätään. Harrastukseni vain ovat sisäaktiviteetteja, joten suoraan sanottuna ulkona oleminen jää joinakin päivinä vähemmälle. Niinpä olen päättänyt parantaa ja lukuun ottamatta tätä viikonloppua ja syntymäpäiviäni 24 päivä olen täydessä lakossa kesälomaan asti. Ei mitään sokerista, terveelliset elämäntavat, vielä enemmän ulkoilua kuin nyt. Iltaruuan tosin voisin palautella arkeen jossain vaiheessa, nälkäisenä on paha keskittyä ja inhottava yrittää tehdä jotain. Mutta viisi kertaa päivässä riittää mainiosti, neljä, jos tiistaita ja keskiviikkoa ei lasketa (pitkiä päiviä, pakko ottaa kouluun välipala, tai jälkimmäinen puolikas päivästä menee pipariksi.)

Että sellaista! Mitähän sitä lukisi sitten viikonloppuna, kun pidän oikein kunnon valvojaiset? Ja iltalenkeille on pakko päästä, tähtitaivas on rakkautta <3 tietenkin myös puhun frendien kanssa. Paras ystäväni ja minä emme ole jutelleet kunnolla hyvään aikaan eikä hän ole ainut, joka on odottanut sitä – no, vitun kauan. On ollut ikävä häntä ;-; <3

Kirjoittelen taas uudelleen kolmen päivän päästä ja päivitän tänne elämääni. Voisin seuraavissa postauksissa valaista enemmän ystävätilannettani (piireissä on taas kuhinaa), kertoa tarkemmin mitä katson Youtubesta (lue: hehkuttaa naagia), päivittää tuoreimmat uutiset Missen tempauksista ja vaikkapa kirjoitella jonkin mielipidejutunkin. Ai niin, ja päätin, että lupaan kirjoittaa syyslomalla 1-2 itsenäistä tarinaa tänne Kahlevankiin. Viikonloppuna keskityn muihin asioihin, kuten The Rise of Warriorsiin, jonne lupasin rustata jotakin. Silloin voisin kuitenkin laittaa tänne jotain muuta (jos vain ehdin), kuten vaikka sen mielipidekirjoituksen. Ja sunnuntaina viimeistään kerron missä fiiliksissä viikonloppu on sujunut, kolmen päivän päästä siis nähdään kuten tapa on.

Läksyt kutsuvat, adiós!

#Parempaakuinelokuva