Kuulumisia

Näiden kahden viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista ja voisin varmaan vähän tarkemminkin kirjata asioita ylös, niin on sitten myöhemmin mukava lueskella mitä itselle kuului muutama kuukausi taaksepäin mentäessä.

Ensinnäkin kouluasiat. Kun englanninkokeesta selvittiin, oli ruotsinkoe, sen jälkeen kuvittelin voivani hengähtää, mutta ei, ne tyrkkäsivät sieltä matematiikankokeen, ja kun matematiikankoe eilen oli ohi, ajattelin että no nyt on hetken rauha, mutta kas! Yhteiskuntaopista on kuulemma koe viikon päästä. Koealue tosin on mitättömän pieni, joten jos luen ja harjoittelen sen sitäkin huolellisemmin, ei sieltä kovin huonoa numeroa voi pukata.

Kielistä sain kymppejä, matematiikankoe meni metsään, toisen puolen olisin osannut vaikka silmät suljettuina mutta kun siirryttiin peruslaskuista ongelmanratkaisuun ei enää löytynyt tarpeeksi aivoja. Olin aika maassa koetilanteen jälkeen. Kuten tavallista, piristyin kuitenkin vielä saman päivän aikana, samasta syystä miksi joskus koulun jälkeen toivoisin yhä olevani siellä. Koulussa nimittäin en pitkään onnistu murjottamaan, luokkakaverit ovat niin hauskoja ja siellä tehdään mielenkiintoisia asioita.

Onhan kahden viikon aikana tapahtunut muutakin kuin ollut kokeita. Viime viikolla kävimme vanhainkodissa vierailulla luokan kanssa. Meidät jaettiin ryhmiin, jotka ohjattiin eri osastoille vanhusten luo. No, oman ryhmäni vanhukset sattuivat olemaan juuri niitä hiljaisia, jotka vain istuivat ja nukkuivat eivätkä kuulleet kunnolla. Luettiin heille lehtiä ja yritettiin avata keskustelua, laihoin tuloksin; vanhukset eivät olleet kovin puheliaita. Kun opettaja sitten haki meidät sieltä koolle muiden kanssa, osoittautui, että osa toisista ryhmistä oli päässyt tekemisiin aika hauskojenkin tyyppien kanssa. Ennen kuin lähdimme, vanhukset vaativat meitä laulamaan jotakin, ja ehdotukseni joululauluista johti siihen että lauloimme heille ”Joulu on taas.” Uuden vierailun kotikeskukseen teemme kuukauden päästä. Olisi ollut kivaa päästä tutustumaan niihin puheliaampiin vanhuksiin, mutta keskitytään nyt siihen mitä on.

Pari päivää sitten luokkamme sai kuulla, että tänne tulisi uusi oppilas Oulaisista, Miska-niminen heppuli. Instagramista nuo olivat käyneet sen bongaamassa ja saaneet selville saman, mistä opettaja jo oli kertonut: tyyppi on innostunut tramppahommista ja liikunnallinen poika on kyseessä. Tämä Miska tulee luokkaan viikon päästä maanantaina ja hänet pistettiin A-ryhmään, siis samaan jossa minäkin olen. Toivottavasti hän ei ole ihan kauhea idiootti.

Luokkaretkirahastoa on viimein alettu kerätä ja opettajan ideasta järjestimme vanhempainiltaan herkkumyyjäiset. Luokan oppilaista ne, jotka pääsivät, toivat illalla kouluun leivonnaisia ja siellä me istuimme myymässä niitä 1-3 luokkien vanhemmille, joista moni nappasikin jotakin mukaansa ennen kuin lähti. Saimme kaiken myytyä ja rahaa tuli ihan mukavasti. Minun tekemäni tiikerikakutkin menivät, jeij!

Eilen terveydenhoitaja tuli pitkäksi välitunniksi pitämään tytöille ”tietoiskun”, joka koski HPV-virusrokotetta. Minulle sillä ei ole mitään käyttöä, mutta täytettiin kuitenkin lupalappu ja sen mukaan otan rokotteen nyt kumminkin. Sivuoireina tulee kuulemma jotain kipua ja turvottuneisuutta, joten en edes tiedä mikä idea on ottaa mokoma kun en sillä mitään tee, mutta niinhän minä sen vain kuitenkin otan >:)  eräs toinenkin päätti ottaa sen, frendi & muut luokan tytöt harkitsevat asiaa viikonlopun yli.

Vähän masentuneissa fiiliksissä ovat viimeisimmät päivät menneet. Luulin jo, että olisin päässyt yli erään ystäväni menettämisestä, mutta osoittautui että niin ei ollut vielä(kään) käynyt. Johan siitä on jo nelisen kuukautta, ja silti kun menin lukemaan vanhoja tarinoita ja viestejä sivuilta, kauhea ikävä iski ja tuntui että kaikki on pelkkää pimeää ja olisipa Tutu vain täällä. Vaikka se hiipui siinä illan myötä, masentuneisuus jäi ja koski ylipäätään koko elämää. Mitä järkeä tässä on? Mitä varten me elämme? Koe meni pieleen, nykyinen paras ystävä tuntuu yhä etäiseltä, ihastuksella on tyttöystävä… ai niin, minähän olen nykyään ihastunutkin. Joops. Olen ollut kyseisen tyypin kanssa samalla luokalla jo vuosikaudet ja nyt vasta ihastuin siihen, tosin ehkä, hmm, olisiko 30%, mikään mahdoton lätkääntyminen ei ole siis kyseessä.

Samana iltana aiemmin koin myös hurjaa väsymystä ja yhdessä välissä huimasi pari kertaa, tuntui että koko huone keinuu kuin merihädässä ja piti ottaa jostain vähän tukea että pysyin tolpillani.

Jotta koko juttu ei jäisi vain ikäviin asioihin, täytyy kai yrittää paikantaa niitä valopilkkujakin. Tein kaupat vanhempieni kanssa äidinkielen kirjoitelman lukemisesta ja lukuoikeudet möin reissulla tuohon naapurikaupunkiin. Tämä oma kun on sellainen pieni paikka, jossa on kyllä kaikki tarvittava, mutta naapurista löytyvät esimerkiksi suuret kaupat ja rautatieasema. Siksipä me täällä asuvat asioimmekin laajemmissa valikoimissa paljon. Vanhemmat tai toinen heistä kuskaa minut sinne osaksi päivää, jos sitä kävisi vaikkapa hesessä syömässä samalla :> aika typerää tehdä kauppoja kirjoitelmasta, mutta toisaalta olisin päässyt sinne pyytämälläkin joten eihän siinä.

No, otin tuossa eilen iltasella sisään kanini, jotta voisin pistää niihin eläinlääkärin määräämät lääkkeet. Osoittautui kuitenkin, että ne ovat lähteneet niin hyvin parantumaan, että jätin lääkkeet vielä talteen ja sen sijaan vain hellinkin pupuja ennen kuin vein ne takaisin ulkohäkkiin. Parantuminen on ehdottomasti hyvä juttu, ehkä niillä ei sitten ollutkaan mitään ulkoloisia.

Frendi on viime aikoina kysellyt milloin pääsisi meillä käymään jaaa… tiistaina meille ei päässyt, koska koulu loppui kahdelta ja halusin lukea kokeeseen, ennen kuin piti ehtiä viideksi koululle myyjäisiin ja siellä meni johonkin iltaseitsemään. Keskiviikkona loppui neljältä ja oli viimeinen mahdollisuus lukea seuraavan päivän matematiikankokeeseen, joten jäljelle jäävän ajan halusin käyttää muihin asioihin. Eilen taas ei tullut kummallakaan otettua asiaa esille, ja tänään meille ei pääse, jos lähden sinne naapurikaupunkiin. Riippuu, jaksaako isä lähteä työpäivän jälkeen. Jos ei, niin voisin ehkä ehdottaa, että frendi tulisi tänne, tosin illalla on vielä menoa joten en sitten tiedä… no huomenna tai ensi viikolla. Kylläpä venyy… ja yleensä kun meille pääsee melkein aina. Pitää se frendi tänne jossain välissä kuitenkin saada järjestettyä >:D

Lokakuun 24 eli seuraavassa kuussa täytän vihdoinkin lisää vuosia ja sen lisäksi on mahdollista, että pääsisin käymään Oulussa tapaamassa muutamaa oululaista nettituttua. Ensi kuussa äiti saattaa myös lähteä Espooseen serkkujen luo tyyliin perjantai & viikonloppu, joten olisimme isän kanssa kahdestaan kotona ja siitähän tulisi loistava viikonloppu. Punkattaisiin menemään vaan, ei siivoamista, ei nukkumaanmenoaikoja, ei (liikaa) sääntöjä, ei (pelkkää) terveellistä ruokaa… Siis hauskanpitoa tiedossa lokakuussa!

Juuri nyt pitäisi tsekkailla, suostuuko ystäväni auttamaan eräässä äidinkielentehtävässä (tietoteksti pitää kirjoittaa jostakin kaupungista, mutta kotikaupunkia ei voi valita. Muita ihmisiä saa kuitenkin käyttää apuna, joten hän olisi täydellinen valinta Lohjansa kanssa. Tosin eri asia suostuuko :DD on varmasti tekemistä omastakin takaa, ilman että tarvitsisi satuilla tuttuakin tutummasta kotikaupungista kolme vuotta nuoremmalle kaverille.)
Tämän tsekkauksen lisäksi voisi kirjoittaa yhtä tarinaa eteenpäin, tekaista läksyt ja lähteä sitten vaikka lenkille. Ai niin, ja pitää muistaa kysäistä opettajalta, mikä oli sen kirjan nimi, jossa mummot ryöstelevät. Opettaja kun mainitsi sellaisesta silloin vanhainkodissa ja naureskeli, että olipa mainio lukukokemus.

Ei auta jäädä murehtimaan, elämä jatkuu. See you!